Lokakuussa 2025 eduskunta käsitteli hallituksen esitystä lastensuojelulain uudistamiseksi. Esityksen tavoitteena on vahvistaa sijaishuollossa olevien lasten turvallisuutta ja viranomaisten toimivaltuuksia, erityisesti tilanteissa, joissa lapsi poistuu luvatta hoitopaikasta. Kansanedustaja Anne Rintamäki (ps.) korosti puheessaan, että lakiuudistus on välttämätön, koska yhteiskunta, perhemallit ja kasvatusympäristöt ovat muuttuneet radikaalisti viime vuosikymmeninä.
Tilastojen mukaan 7–15 % sijaishuollon lapsista karkaa vuosittain. Rintamäen mukaan nämä niin sanotut hatkat altistavat nuoria väkivallalle, hyväksikäytölle ja rikoksille. ”On epäonnistuminen hyvinvointiyhteiskunnalta, jos emme kykene suojelemaan haavoittuvassa asemassa olevia lapsia”, hän sanoi ja korosti, että lapsi ei aina ymmärrä omaa parastaan. Uudistus toisi käyttöön kuntouttavan suljetun laitospalvelun sekä lastensuojelupsykiatrian hybridiyksiköt, jotka yhdistävät hoidon ja sosiaalisen tuen. Tavoitteena on, että vakavasti oireileville yli 12-vuotiaille nuorille tarjotaan turvallinen ja kuntouttava ympäristö, jossa rajat ja tuki kulkevat käsi kädessä. Lakipaketissa keskeistä on myös viranomaisten nopeampi reagointi: nuoren puhelimen paikantaminen voitaisiin tehdä hätäkeskuksen kautta ilman kirjallista päätöstä, jos on syytä epäillä päihteiden käyttöä, rikosta tai välitöntä vaaraa. Lisäksi kiinnioton, kiinnipitämisen ja voimakeinojen käyttöä selkeytetään ja laajennetaan.
Rintamäki piti tärkeänä, että yhteiskunta kykenee asettamaan rajoja silloin, kun vanhemmat eivät siihen pysty. Hänen mukaansa uusi laki tuo työkaluja tilanteisiin, joissa lapsen turvallisuus ja kehitys vaativat nopeaa ja määrätietoista toimintaa. Kritiikkiä on kuitenkin esitetty siitä, että viranomaisten toimivaltuudet voivat laajentua liikaa. Osa lapsijärjestöistä pelkää, että valvonnan lisääminen kaventaa lasten oikeuksia. Hallitus on vastannut huoliin korostamalla, että toimet kohdistuvat vain vakaviin tapauksiin ja että jokainen päätös dokumentoidaan ja arvioidaan jälkikäteen. Lastensuojelulain uudistus kertoo suomalaisen sosiaalipolitiikan suunnasta: turvallisuus ja vastuu asetetaan uudelleen tasapainoon. Lapsen oikeus vapauteen ja yksityisyyteen säilyy, mutta sen rinnalle nousee yhteiskunnan velvollisuus toimia silloin, kun lapsi ei itse kykene suojelemaan itseään. Kuten Rintamäki totesi: ”Rajat ja välittäminen eivät sulje toisiaan pois – ne täydentävät toisiaan.”