Helsingin sydämessä, vaatimattoman valtion virastotalon seinien sisällä, kokoontuivat sisäministeriön, ulkoministeriön ja työministeriön virkamiehet miehen kanssa, joka tuntee muuttoliikkeen todellisuuden yhtä hyvin kuin merimies tuntee Välimeren aallot. Gianluca Rocco, Kansainvälisen siirtolaisuusjärjestön IOM:n EU- ja Schengen-alueen johtaja, saapui Suomeen kesällä 2025 tuoden mukanaan viestin, jota ei voinut tulkita väärin: maahanmuutto ei ole kysymys, jota valtiot voisivat hallita tiukasti tai sulkea yksittäisellä päätöksellä, vaan se on alati uudistuva inhimillinen virta, jota voidaan korkeintaan seurata ja ohjata mahdollisuuksien rajoissa. Rocco sanoi, äänensävyssä realismia ja varoitusta, että “maahanmuuttoa ei voi hallita, sitä voi vain valvoa”, ja tämä lause tiivisti pitkän historian eurooppalaisista kokemuksista, joissa sama kuvio on toistunut: valtiot rakentavat muureja ja sulkevat satamia, mutta veneet jatkavat matkaansa ja ihmiset jatkavat kulkuaan hinnalla millä hyvänsä.

Roccon vierailu Helsingissä ei ollut pelkkä muodollinen pysähdys pohjoismaisella kiertueella, vaan se tuntui enemmän diplomaattiselta yritykseltä avata syvempi keskustelu Euroopan tulevaisuudesta jatkuvien muuttovirtojen keskellä. Numerot, joihin hän vetosi, eivät jättäneet epäilyksen sijaa: vain tämän vuoden aikana lähes seitsemänsataa ihmistä on menettänyt henkensä Välimeren vesillä, heidän joukossaan kolme sisarusta, iältään yhdeksän, yksitoista ja seitsemäntoista vuotta, jotka lähtivät kylästään etsimään toivoa eivätkä koskaan palanneet. Nämä hukkumiset eivät ole enää vain numeroita uutislähetyksissä, vaan ne ovat muuttuneet traagiseksi symboliksi eurooppalaisten politiikkojen kyvyttömyydestä tarjota turvallisia reittejä niille, jotka pakenevat sotia, köyhyyttä tai ilmastonmuutoksen tuhoamia elinoloja. Rocco, joka on vuosien ajan nähnyt järjestön työn konfliktialueilla ja rajoilla, tietää, että meri ei anna armoa, mutta hän tietää myös, ettei meri yksin kanna vastuuta kuolemasta, vaan ne politiikat, jotka pakottavat ihmiset vaarallisille veneille etsiessään väylää uuteen elämään.

Keskusteluissa toimittajien ja viranomaisten kanssa Rocco selitti, että muuttoliike on luonteeltaan paljon monimutkaisempi kuin pelkät turvallisuus- tai talouslaskelmat. Maahanmuutto on inhimillinen liike, jota ajavat moninaiset voimat: sodat, jotka tuhoavat kaupunkeja ja karkottavat asukkaat; talouskriisit, jotka tekevät elämästä mahdotonta; ilmastonmuutos, joka vie kokonaisilta kyliltä toimeentulon; ja lopulta ihmisen perimmäinen halu etsiä parempaa tulevaisuutta. Näiden syiden kirjo tekee naiiviksi ajatuksen, että raja-aidan rakentaminen tai viisumien kiristäminen pysäyttäisi ilmiön. Hän painotti, että nykyhetki vaatii entistä syvempää kansainvälistä yhteistyötä, joka perustuu kumppanuuteen eikä eristäytymiseen, avoimuuteen eikä sulkeutumiseen.

Roccon puhe ei pysähtynyt yleisiin huomioihin, vaan se pureutui yksityiskohtiin, jotka kiinnostavat erityisesti Euroopan maita, Suomi mukaan lukien. Hän painotti, että laillinen maahanmuutto on kasvussa ja että tämä liike ei ole uhka, kuten jotkut väittävät, vaan taloudellinen ja sosiaalinen mahdollisuus. Eurooppa kamppailee työvoimapulan kanssa erityisesti terveydenhuollossa, hoivapalveluissa ja muissa välttämättömissä sektoreissa, ja organisoitu maahanmuutto on keskeinen resurssi tämän aukon paikkaamisessa. Hän viittasi siihen, että yhteistyö EU:n ja lähtömaiden välillä on saanut uuden muodon, jossa hyöty on molemminpuolinen: Eurooppa tarjoaa laillisia työmahdollisuuksia, ja vastineeksi se saa osaajia, joita sen talous tarvitsee.

Hän ei kuitenkaan jättänyt huomioimatta eurooppalaisten nykypolitiikkojen synkkiä puolia. Hän puhui avoimesti yleistyneistä käytännöistä, joita kutsutaan pushback-toimiksi, joissa turvapaikanhakijoita palautetaan väkisin kauttakulkumaihin tai jopa kotimaihinsa ilman todellista hakemusten käsittelyä. Tällaiset käytännöt, hänen mukaansa, rikkovat kansainvälisiä lakeja ja lisäävät tragedioita entistä raaemmalla tavalla. Kun ihmisiltä evätään pääsy virallisten rajanylityspisteiden kautta, he hakeutuvat vaarallisemmille reiteille ja joutuvat salakuljettajien käsiin. Historia osoittaa, että muurit saattavat hidastaa liikehdintää, mutta ne eivät pysäytä sitä koskaan, ja ilman turvallisia ja laillisia väyliä Eurooppa jää kiertämään samaa loputonta kehää.

Suomessa, jolla on yli 1300 kilometrin raja Venäjän kanssa, Roccon sanat saavat erityistä painoarvoa. Helsingissä käytävä keskustelu ei koske vain Välimereltä tulevaa muuttoliikettä, vaan myös itärajaa, joka on Ukrainan sodan myötä muuttunut turvallisuuspoliittiseksi jännitteiden näyttämöksi. Viranomaiset ovat rakentaneet uutta raja-aitaa ja lisänneet ilmavalvontaa ja partiointia, varautuen siihen, että muuttoliikettä käytettäisiin poliittisena aseena. Tällaisessa ilmapiirissä YK:n korkean virkamiehen muistutus siitä, että maahanmuutto on inhimillinen ilmiö eikä vain turvallisuusuhka, resonoi syvälle.

Vierailun aikana Rocco ei tavannut pelkästään virkamiehiä, vaan myös kansalaisyhteiskunnan edustajia ja pakolaisjärjestöjä. Avoimessa keskustelussa hän korosti, että paikallisyhteisöt ovat olennainen osa ratkaisua, sillä onnistunut maahanmuuttopolitiikka ei perustu vain hallitusten päätöksiin, vaan myös siihen, kuinka vastaanottava yhteiskunta on valmis ottamaan tulijat mukaan. Suomessa, jossa maahanmuuttajien osuus työvoimasta kasvaa jatkuvasti, integraation vahvistaminen on kiireellinen tehtävä. Roccon viesti oli selvä: maahanmuuttajat eivät ole vain työvoimaa, vaan ihmisiä, jotka tuovat mukanaan osaamista ja kulttuureja, jotka voivat rikastuttaa yhteiskuntaa, jos heille annetaan mahdollisuus.

Hän ei kiistänyt, että maahanmuutto herättää aitoja pelkoja monissa eurooppalaisissa. Osa ihmisistä kokee sen uhkana identiteetilleen, julkisille resursseille tai työpaikoilleen. Mutta hän kehotti erottamaan oikeutetut huolet populistisesta retoriikasta, joka käyttää näitä huolia poliittisiin tarkoituksiin. Hän painotti, että rehellinen keskustelu täytyy rakentaa faktojen varaan: Eurooppa tarvitsee maahanmuuttajia, ja heidän hallittu ja laillinen vastaanottamisensa on parempi vaihtoehto kuin heidän jättämisensä salakuljettajien ja kaaoksen varaan.

Rocco nosti esiin myös eettisen ulottuvuuden. Maahanmuutto ei ole vain numeroita ja politiikkaa, vaan tarinoita ihmisistä, jotka ovat joutuneet tekemään vaikeita päätöksiä. Hän kertoi syyrialaisesta perheestä, joka yritti ylittää meren neljä kertaa ennen kuin pääsi turvaan, sekä afrikkalaisesta nuorukaisesta, joka menetti isänsä autiomaassa mutta jatkoi matkaa yksin. Tällaiset tarinat, hänen mukaansa, täytyy pitää päättäjien mielissä, sillä ne muistuttavat, että jokaisen numeron takana on ihminen, jolla on nimi, elämä ja unelmia.

Kun Roccon vierailu Helsingissä päättyi, hänen sanomansa tuntui jäävän kaikumaan suomalaisessa keskustelussa. Sanomalehdet kuvasivat hänen lausuntojaan varoituksena siitä, ettei Suomi – kuten ei muukaan Eurooppa – voi elää eristyksissä maailmasta. Ihmisvirrat, jotka liikkuvat etelästä ja idästä, eivät ole ohimenevä ilmiö, vaan globaali todellisuus, joka voimistuu sotien, ilmastonmuutoksen ja taloudellisen epävakauden myötä. Kysymys, joka nyt kaikuu, on: voiko Eurooppa siirtyä “linnoittautumisen” ajattelusta “kumppanuuden” ajatteluun, ja löytääkö pieni Suomi paikkansa tässä suuressa yhtälössä?

Roccon lausunnot Helsingissä eivät olleet pelkkää diplomaattista kohteliaisuutta, vaan ne soivat kuin hälytyskello, joka muistuttaa maanosaa siitä, että aika käy vähiin ja että reaktiivinen politiikka ei enää riitä. Tulevaisuus vaatii uudenlaisia linjauksia, jotka perustuvat rohkeuteen ja avoimuuteen, tunnustavat todellisuuden sen sijaan että kieltäisivät sen, ja etsivät ratkaisuja, jotka yhdistävät inhimillisen ja taloudellisen näkökulman. Ehkä kaikkein voimakkain oli hänen lopuksi lausumansa: “Maahanmuutto ei ole ongelma, joka tarvitsee ratkaisun, vaan todellisuus, joka tarvitsee viisasta ja inhimillistä hallintaa.”

Lähde: Yle.fi

Arabi.fi