Tilastokeskuksen 13.5.2025 julkaisemien tietojen mukaan 11 512 Suomessa vakinaisesti asunutta ulkomaiden kansalaista sai Suomen kansalaisuuden vuonna 2024, mikä on 712 vähemmän kuin edellisvuonna. Suhteellinen lasku oli 6 prosenttia, ja kyseessä on ensimmäinen selvä väheneminen lähes kymmeneen vuoteen (stat.fi).
Pitkällä aikavälillä kansalaisuuden saajien määrä on kasvanut voimakkaasti 1990-luvun alun alle tuhannesta nykyisiin yli kymmenentuhanteen vuodessa. Vuoden 2024 lasku näyttää ennemmin tasoittumiselta kuin käänteeltä, sillä määrä on edelleen historiallisesti korkea. Venäjän kansalaiset muodostivat suurimman ryhmän (1 624 henkilöä, 14 %), vaikka heidän määränsä väheni 282:lla. Seuraavina tulivat Irakin kansalaiset (1 352), Afganistanin kansalaiset (739) ja Syyrian kansalaiset (707). Nämä neljä ryhmää heijastavat Suomen viime vuosien maahanmuuttajarakennetta, jossa humanitaarisen maahanmuuton taustat näkyvät edelleen kansalaisuustilastoissa. Kansalaisuuden saaneiden keski-ikä oli 29 vuotta. Naisia oli 6 198 ja miehiä 5 314, ja suurin yksittäinen ikäryhmä oli 30–34-vuotiaat (1 624 henkilöä, 14 %). Alle 18-vuotiaita oli 3 256 ja 65 vuotta täyttäneitä 268. Tämä kertoo, että kansalaisuuden saaminen painottuu työikäisiin ja lapsiperheisiin – väestöryhmiin, jotka rakentavat pitkän aikavälin kotoutumista. Kaksoiskansalaisuudet ovat Suomessa yleisiä. Vuonna 2024 kansalaisuuden saaneista 94 % säilytti entisen kansalaisuutensa. Vuoden lopussa Suomessa asui pysyvästi 184 838 henkilöä, joilla on Suomen kansalaisuuden lisäksi toisen maan kansalaisuus. Suurimmat ryhmät olivat Venäjän (41 037), Ruotsin (11 120), Irakin (10 607), Somalian (9 835) ja Viron (8 852) kaksoiskansalaiset. Kaksoiskansalaisuus kertoo paitsi lainsäädännön joustavuudesta myös globalisoituneesta identiteetistä, jossa Suomeen juurtuminen ei tarkoita vanhasta luopumista.
Vuoden 2024 pieni lasku selittyy Tilastokeskuksen mukaan ennen kaikkea hakemusten vähenemisellä ja käsittelyaikojen pitenemisellä Maahanmuuttovirastossa (Migri). Lisäksi taloudelliset ja geopoliittiset epävarmuudet sekä uudet turvallisuusarvioinnit ovat hidastaneet päätöksentekoa. Näin ollen muutos on tilastollinen eikä rakenteellinen. Suomen kansalaisuuden saaminen on oikeudellinen, mutta myös symbolinen askel kotoutumisessa. Se antaa poliittisia oikeuksia ja vahvistaa tunnetta osallisuudesta yhteiskuntaan. Siksi kansalaisuustilastot ovat myös mittari siitä, kuinka hyvin yhteiskunnan integraatiorakenteet toimivat ja kuinka vahva luottamus uustulokkailla on Suomen instituutioihin. Kansainvälisesti Suomi kuuluu niihin maihin, joissa kansalaisuuden saaminen on suhteellisen avointa: asumisaikaedellytys on yleensä viisi vuotta ja kielitaitovaatimus perustuu julkisiin, maksuttomiin koulutusohjelmiin. Tämä politiikka on osaltaan lisännyt nuorten ja lapsiperheiden osuutta kansalaisuuden saajissa.
Kaksoiskansalaisuuden yleistyminen herättää keskustelua kansallisesta identiteetistä, mutta Suomen linja on pysynyt johdonmukaisesti sallivana. Vuodesta 2003 voimassa ollut laki sallii kaksoiskansalaisuuden, ja sitä pidetään siltoja rakentavana käytäntönä globalisoituneessa maailmassa. Tilastot paljastavat kolme olennaista havaintoa: ensinnäkin, Suomi säilyy houkuttelevana maana pysyvään asettumiseen; toiseksi, kansalaisuuden saajat ovat pääosin nuoria aikuisia, mikä tukee väestön uusiutumista; ja kolmanneksi, monikansallisuus on arkea, ei poikkeus. Vuoden 2024 kansalaisuustilasto kertoo yhteiskunnasta, jossa kotoutuminen on pitkäjänteistä ja joustavaa. Kuuden prosentin lasku ei ole merkki vetäytymisestä, vaan merkki tasapainosta – vaiheesta, jossa asettuminen, opiskelu ja perhe-elämä muovaavat identiteettiä ennen virallista kansalaisuutta. Suomen passi pysyy tavoiteltuna, mutta tärkeämpää kuin paperi on se luottamus, jota se symboloi: vakauteen, turvallisuuteen ja mahdollisuuteen rakentaa tulevaisuutta yhdessä.