Ruotsissa on vuonna 2025 lähes 700 000 ihmistä, jotka elävät aineellisessa tai sosiaalisessa köyhyydessä, kertoo maan tilastokeskus. Määrä on kaksinkertaistunut neljässä vuodessa. Köyhyydeksi luokitellaan muun muassa se, ettei henkilö pysty hankkimaan autoa, viettämään viikon lomaa vuodessa tai syömään lihaa joka toinen päivä. Asiantuntijoiden mukaan kehityksen taustalla ovat talouskasvun hidastuminen, inflaatio ja sosiaaliturvan kiristykset. Ruokien ja asumisen hinnat ovat nousseet, ja yhä useampi työssä käyvä joutuu turvautumaan ruoka-apuun. Ruotsin hyväntekeväisyysjärjestöt kuvaavat tilannetta “viimeisen turvaverkon repeämiseksi”, kun kaikki tuen tarpeessa olevat eivät saa heille kuuluvaa sosiaalivakuutusta. Ruotsin hallitus on valmistellut uudistusta, jonka tavoitteena on vähentää tukiriippuvuutta ja lisätä työllisyyttä. Uudistus astuu voimaan vuonna 2027, mutta kriitikot pelkäävät sen lisäävän köyhyyttä lyhyellä aikavälillä, sillä työmarkkinat eivät kykene tarjoamaan työtä kaikille. Tilannetta vaikeuttaa myös se, että sosiaaliturvaan tukeutuva maahanmuutto on kasvanut. Nopeasti muuttunut väestörakenne on lisännyt tuensaajien määrää tasolle, jota on vaikea ylläpitää. Suuri osa maahanmuuttajista on edelleen työmarkkinoiden ulkopuolella, mikä kasvattaa menoja ja herättää keskustelua järjestelmän kestävyydestä.
Monet tutkijat korostavat kuitenkin, että ongelma ei ole maahanmuutto sinänsä, vaan kotouttamisen ja koulutuksen riittämättömyys. Jos uudet tulijat eivät saa kieliopetusta ja pääsyä työelämään, he jäävät helposti pysyvästi tukien varaan. Ratkaisuksi ehdotetaan tukien sitomista koulutus- ja työllistymisvelvoitteisiin, jolloin sosiaaliturvasta tulisi silta työhön eikä pysyvä tukijärjestelmä. Myös Suomessa on käynnissä keskustelu samasta aiheesta. Hallitus on viime vuosina kiristänyt maahanmuuton ja etuuksien ehtoja tavoitteenaan parantaa järjestelmän kestävyyttä ja kohdentaa tuet laillisesti maassa oleville. Ruotsin tilanne toimii muistutuksena: kun jaettavaa on vähemmän ja tuen tarve kasvaa, yhteiskunnallinen eheys joutuu koetukselle. Kestävän hyvinvointivaltion on löydettävä tasapaino myötätunnon ja vastuun välillä – tukemalla heikoimpia, mutta myös vahvistamalla kaikkien mahdollisuuksia osallistua työhön ja yhteiskuntaan.